Matkaoppaan lukeminen kannattaa aina – kin joskus

Tänään käydessäni korealaisten omistamassa ostoskeskuksessa Plaza Interissä päädyin hetken mielijohteesta elokuviin katsomaan Teräsmiehen paluuta. Iho oli teatterissa kananlihalla koko elokuvan ajan – ei sen takia, että leffa olisi ollut niin jäätävää kryptoniittia (vai onko kryptoniitti kylmää?) vaan siksi, että teatterissa oli aivan helkkarin kylmä. Sen verran supersankarifani kuitenkin olen, että hytisin paikoillani elokuvan loppuun. Väliaikainen kämppikseni Mari kertoi kotiin palattuani, että leffateattereiden pakkasista varoitetaan kaikissa matkaoppaissa. Jos sairastun, saan syyttää vaan huonoa lukeneisuuttani.

Vallankumouksen vuosipäivä

Viime viikon keskiviikko 19.7. oli paikallisten vapaapäivä. Päivä oli vähän kuin talonpoikien virkistyspäivä. Järjestäjänä ei kuitenkaan ollut yritys vaan puolue: Sandinistien Frente järjesti kymmenille tuhansille maaseudun asukkaille ilmaisen bussikuljetuksen pääkaupunkiin Managuaan, jossa vietettiin vallankumouksen vuosipäivän pääjuhlaa.

Nicaraguan erikoinen politiikkapeli

Ensimmäiset hämärät muistoni Nicaraguasta ovat 1980-luvulta. Suomessa monen mielikuva maasta liittyy samaan aikaan, sisällissotaan. Ystävät, tutut ja vakuutusyhtiö kysyivät ennen lähtöäni, onko Nicaragua sotatilassa.

Diktatuuri piti karjatalouden voimissaan

16.7.

Käytän Managuassa taksia lähes päivittäin. Bussiverkosto on kyllä kattava, mutta aikatauluja ei ole, bussit ovat aina tupaten täynnä ja linjojen oppimiseen menee aikansa. Taksit ovat myös halpoja, jopa siinä määrin, että myös paikalliset käyttävät niitä. Oikeastaan taksit ovat osa joukkoliikennettä, sillä ne ottavat matkalla myös muita kyytiinsä.

Managuan tuhannet ja taas tuhannet taksikuskit ovat hyviä sisäänheittäjiä kaupunkilaisten mielipiteiden kirjoon.

Saanko esitellä: mies keittiöveitsi päässä

12.7.

Ihmettelyn aiheita Nicaraguassa riittää. Niitä tarjoilee paikallinen ykköslehti La Prensa myös aamiaispöytään.

Viikonloppuna katalonialainen tuttavuuteni, Xavi, kertoi taannoisesta La Prensan uutisesta miehestä, jolla oli lihaveitsi päässä. Mies ja veitsi olivat lehdessä oikein ison kuvan kanssa.

Elegia siirtolaiselle

San Jose, 29.6.

Costa Rican ja Nicaraguan rajaa on verrattu elintasoeroilla mitattuna jopa Meksikon ja USA:n väliseen. Costa Ricassa on jopa satoja tuhansia nicaragualaisia paperittomina siirtolaisina. Ticat eli costaricalaiset eivät ilmeisesti katso näitä nicoja eli nicaragualaisia kovin hyvällä. Nicoja kohtaan on esiintynyt melkoisesti jopa rasismia. Se ei liene ihan yksinkertaisesti selitettävissä, sillä mailla on kuitenkin yhteiset juuret, yhteistä historiaa ja myös kieli. Nicaa ei hevin erota ticasta. Millä toiseus silloin oikeutetaan?

Joutilaat seinien varjoissa

San José, 28.6.

Tänään 21-vuotias Alex lyöttäytyi seinän vierustalta kadulla seuraani ja yritti opastaa minua rahaa saadakseen majapaikkaani. Siinä katuja vaeltaessamme ja hänen asiantuntemattoman mutta yritteliään kaupunkiesittelynsä lomassa miehen puheet varmistivat sen minkä näki jo silmistä. Miamissa aiemmin perheensä kanssa asunut, Costa Ricaan palannut nuorukainen käytti ja myi kokaiinia.

Menolippu ei aina riitä

San José, 28.6.

Eilen matkallani Helsingistä San Joséen vaihdoin konetta Miamissa. Virkailija kysäisi, kuinka kauan aion olla Costa Ricassa. Kerroin, että jatkan bussilla Nicaraguaan perjantaina, missä tarkoitukseni on aloittaa työharjoittelu maanantaina. USA:n turvatarkastukset olivat jo koulineet minut vastaamaan näihin kysymyksiin ja Miamin lähes poikkeuksetta espanjankieliset virkailijat ilahduttaneet minua sillä, että ne voi kertoa espanjaksi.

Sain harjoitella espanjaa lisää.

Alku

Blogini aukesi. Asioiden tekninen toteuttaminen vie aina aikansa. Liitän tähän perään joitakin tekstejä, jotka tulivat ennen kuin blogi sai itsensä kasaan.