12.7.
Ihmettelyn aiheita Nicaraguassa riittää. Niitä tarjoilee paikallinen ykköslehti La Prensa myös aamiaispöytään.
Viikonloppuna katalonialainen tuttavuuteni, Xavi, kertoi taannoisesta La Prensan uutisesta miehestä, jolla oli lihaveitsi päässä. Mies ja veitsi olivat lehdessä oikein ison kuvan kanssa.
Lehden mukaan veitsi oli joutunut miehen päähän erään mustasukkaisen miehen avustamana. Tarina meni niin, että mustasukkainen mies lähti juovuksissa sotkemaan pyörällä tarkoituksenaan puukottaa mies, jonka kanssa vaimonsa oli tehnyt huorin. Juovuksissa ja kiihtyneessä mielentilassa kun oli, mustasukkainen mies kolaroi vastaantulevan auton kanssa jo puolimatkassa. Syyttömän autoilijan ja mustasukkaisen miehen välille syntyi riita, ja jossain vaiheessa mies iski keittiöstä ottamallaan välineellä autoilijaa päähän.
Veitsipäämies selvisi ihmeen kaupalla elossa sairaalaan, mutta siellä ei tiedetty, mitä tehdä. Poiskaan ei voinut vetää, vuotaa kuiviin, piru vie. Mies oli sitten kuvaajien riemuksi pari päivää veitsi päässä, kunnes USA:lainen kirurgi tuli hätiin. Jenkki poisti keittiövälineen ja mies elää, tosin kai halvaantuneena. Mustasukkainen mies lienee nyt vankilassa miettimässä, missä vaimonsa liihottaa.