Vierailin maanantaina Cuapassa, pienessä 7000 asukkaan kunnassa. Osallistuin uuden “teknologiakioskin” avajaisiin, jonka Suomi on rahoittanut. Tunnelma oli kunnantalon toisessa kerroksessa katossa, sillä kuuden tietokoneen ja yhteyksien rakentamisen ansiosta kunta liittyi nyt maailmanverkkoon, internetiin.
Verkko helpottaa erityisesti kunnanhallinnon työtä. Kokouskutsut ja muut tärkeät hallintoon liittyvät paperit voidaan nyt lähettää sähköpostitse. Aiemmin autonkuljettaja vei ja toi papereita vaikeakulkuisen tien päässä olevaan kuntaan.
”Nyt emme jää paitsi kokouksista sen takia, että niistä ei tullut meille tietoa ajoissa”, iloitsi kunnanjohtaja Lilliam Suarez.
27-vuotias Suarez käy aamuisin lukemassa päivän lehden internetissä, kuntaan kun sitä ei tule. Ongelmia on ollut myös puhelinyhteyksissä, aiemmin kunnanjohtajan piti käydä soittamassa puheluita kunnan rajojen ulkopuolelta.
Netti hyödyttää välittömästi myös kuntalaisia, sillä se säästää matkakustannuksissa. Hyvään sukulaisuuteen kuuluu soittaa USA:han ja kiittää mummujen, vaarien, lapsien ja lastenlapsien puolesta saaduista rahalähetyksistä. Nämä sukulaisten kuukausittaiset rahalähetykset ovat Nicaraguan suurin tulonlähde ja elintärkeitä varsinkin maaseudulla.
Cuapasta matkustettiin ennen bussilla Juigalpaan, reilun puolen tunnin bussimatkan päässä olevaan kaupunkiin. Nyt säästyvät bussirahat, kun kiitospuhelun voi tehdä internetin kautta omasta kunnasta.
Tulevaisuudessa kunta rahoittaa yhteytensä pitämällä keskuksessa iltaisin maksullista ”cybercafeta”, josta näitä kiitospuheluita voi tehdä.
Mutta tietoliikenne ei ole ihmelääke, eikä köyhyyttä poisteta yksin tietokoneilla ja piuhoilla. Cuapassa tiet ovat edelleen huonossa kunnossa, ja esimerkiksi maidon kuljettaminen tilalta osuuskunnan maidonkeräyskeskukseen on monelle syrjäseudun asujalle varsin vaivalloista.
”Olemme nyt yhteydessä maailmaan, mutta paikallisesti olemme kovin eristäytyneitä”, tiivisti Lilliam Suarez.
Avajaiset onnistuivat jopa paremmin kuin odotettiin, sillä kunnassa oli tuona päivänä sähköä. Muuten Nicaraguassa kärsitään melkoisista ongelmista sähkön ja veden kanssa. Raivo ylikansallista sähköyhtiötä Union Fenosaa kohtaan on nousemassa.