Vietin pidennetyn viikonlopun pienellä saarella Karibian merellä, Corn Islandilla. Saarella juhlittiin orjuuden lopettamisen 165-vuotispäivää.
Juhla kantaa nimeä ”Grap Soup”, rapusoppa. Tarinan mukaan vasta vapautetut orjat joutuivat ensi töikseen etsimään oman ruokansa. Rapuja riitti ja orjat kokoontuivat rannalle valmistamaan niistä ruokaa ja samalla juhlistamaan vapauttaan. Siitä lähtien saarella on osana tuon päivän juhlallisuuksia tarjottu rapusoppaa.
Nykyään ilmaisen sopan syöjiä on tuhansia, joten raaka-aineita tarvitaan melkoisesti. Saarella ei keskimäärin ole ravuista puutetta. Ne ovat kuin hirvet meillä: saaren rantatiellä on rapuvaarasta varoittavia liikennemerkkejä. Juhlan aikaan tarvitaan kuitenkin myös kodin antimia. Varmistamattomien lähteiden mukaan yhteiseen soppakattilaan on uhrattu paikallisten kotonaan kasvattamia jokirapuja.
Itseltäni rapusoppa jäi väliin, mutta hummeria tuli syötyä sitäkin enemmän. Langosta a la Caribeña, hummeria kookosmaidossa – en oikeastaan tiedä paremmasta.
Toinen retken teema oli musiikki. Karibian alkuperäiskansojen parissa tanssilla on mitä suurin merkitys. Alueen oma tanssi on ”palo de mayo”, jossa lantio vatkaa niin, että on vaikea uskoa sen olevan kiinni muussa kropassa.
Saarella on muutama disko ja musiikin pääpaino on reggaessa. Myös countrylla kuulosti olevan vahva sijansa, gringojen vollotukset toimivat lähinnä loppuillan ”slovareina” eli hitaina.
Lauantaina paikallisella baseball-stadionilla esiintyi jamaikalainen reggaetähti Yvonne Curtis hondurasilaisen Black Man Soulin kanssa. Jälkimmäinen tulee ensi kesänä Maailma Kylässä –festivaaleille. Sen verran hyvä meininki oli, että bändi saa varmasti myös meidät suomalaiset huojumaan.
syyskuu 9, 2006 kello 8:09 ip
Oli hauska olla yhteydessä eilen kanssasi. Nyt luin blogiakin ja kiinnostavia juttuja kirjoitat. Voi hyvin. Perjantai ehkä?
syyskuu 26, 2006 kello 9:41 ap
Huikeita juttuja pääset siellä kokemaan ja näkemään. Olispa ollut kiva nähdä mies “palo de mayo:n” tahdissa. Ja ne sun irtonaiset lantiot. Enjoy!
joulukuu 23, 2006 kello 5:28 ap
[...] Jouluna Nicaraguassa syödään sian lisäksi amerikkalaiseen tapaan kalkkunaa, omaan kulttuurin joulupöytään kuuluu täytetty kana. Itse olen Corn Islandilla, jossa ruoka koostuu ahdin antimista. [...]